Poronhoidon organisaatio
Paliskunta
Suomen poronhoitoalue jakautuu kaikkiaan 56 paliskuntaan. Pohjoisimmat 13 paliskuntaa muodostavat Saamelaiskäräjälaissa määritellyn saamelaisten kotiseutualueen. Saamelainen poronhoito on useilla kansallisilla ja kansainvälisillä säädöksillä suojeltu elinkeino. Vähän kauemmas etelään yltää poronhoitolaissa rajattu erityisesti poronhoitoa varten tarkoitettu alue. Sen sisällä valtion maata ei saa käyttää siten, että siitä aiheutuu merkittävää haittaa poronhoidolle.
Jokaisella paliskunnalla on hallitus, johon kuuluu kuusi jäsentä. Paliskunnan toiminnanjohtajaa sanotaan poroisännäksi. Paliskunnan jäsenet valitsevat keskuudestaan yleisessä kokouksessa poroisännän ja hallituksen kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Kokouksessa kullakin osakkaalla on yhtä monta ääntä kuin hänellä on poroja luvussa.
Paliskunnat muodostavat poronhoitolaissa määrätyn Paliskuntain yhdistyksen (www.paliskunnat.fi). Yhdistyksen tehtävänä on toimia paliskuntien yhdyssiteenä, kehittää poronhoitoa ja porotaloutta, edistää poronhoidon tutkimusta sekä suorittaa muut sille säädetyt ja määrätyt tehtävät. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa yhdistyksen säännöt.
Poronhoitoalue yltää Oulun liepeiltä Nuorgamiin ja Kainuusta Kilpisjärvelle. Poronhoitotavat vaihtelevat yhtä paljon kuin alueen luonnonolot, muu ympäristö ja kulttuuritkin. Etelässä on paljon pinta-alaltaan pieniä paliskuntia, joissa on vain muutamia ammattimaisia poromiehiä. Pohjoisessa paliskunnat ovat suuria ja poroja on enemmän. Väestöstä suurempi osa on poronomistajia kuin etelässä. Pohjoisessa poronhoito on useammin myös naisten ja kokonaisten perheiden elinkeino kuin etelässä. Poronhoidolla on pohjoisessa suurempi aluetaloudellinen merkitys kuin etelässä.
Näkyvin ero etelän ja pohjoisen poronhoidossa on porojen laiduntaminen. Etelässä porot usein otetaan suoraan syksyn erotuksista koko talveksi yksityisiin tarhoihin täysruokintaan. Pohjoisessa monin paikoin porot eivät missään elämänsä vaiheessa ole aitauksissa pitempään kuin vuosittain ehkä kaksi päivää kerrallaan erotuksessa. On tokkakuntia ja kokonaisia paliskuntia, joiden ei erotuspäiviä lukuunottamatta tarvitse ollenkaan ruokkia poroja, vaan kaikki porojen tarvitsema ravinto on saatavissa luonnonlaitumilta.
Keskushallinto
Valtion hallinnossa porotalousasiat kuuluvat maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosaston toimialaan. Osasto valmistelee maatalousministerin tai valtioneuvoston päätettäväksi menevät porotalouteen liittyvät asiat, kuten esim. paliskuntien suurimmat sallitut poroluvut kymmenvuotiskausittain sekä erilaiset petojen rauhoittamiseen ja metsästämiseen liittyvät asiat. Myös ministeriön maatalousosastolla ja eläinlääkintö- ja elintarvikeosastolla hoidetaan porotalousasioita.
Kaikki paliskunnat yhdessä muodostavat Paliskuntain yhdistyksen. Poronhoitolain 20§:ssä määritellään Paliskuntain yhdistyksen tehtäviksi toimia paliskuntien yhdyssiteenä, kehittää poronhoitoa ja porotaloutta, edistää poronhoidon tutkimusta sekä suorittaa muut sille säädetyt ja määrätyt tehtävät.
Yhdistyksen kokouksessa kullakin paliskunnalla on yksi ääni alkavaa tuhatta lukuporoa kohti. Yhdistyksen hallituksessa on jäsen kustakin 14 merkkipiiristä sekä lisäksi valtion edustaja TE-keskuksesta ja Saamelaiskäräjien nimittämä saamelaisten edustaja. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa yhdistyksen säännöt sen kokouksen esityksestä (Poronhoitolaki 1990, 20§). Paliskuntain yhdistykselle poronhoitolain mukaan kuuluvien tehtävien suorittamisen rahoittaa valtio (48 §).
Lakisääteisten tehtäviensä toteuttamiseksi yhdistys, maa- ja metsätalousministeriön vahvistamien sääntöjen mukaan, mm. "vaikuttaa porotalouteen liittyviin elikeinoihin porotalouden toimintaedellytysten säilymiseksi".
Paliskuntain yhdistyksen toiminta-ajatukseksi on kirjattu (www.paliskunnat.fi 11.5.2002): "Paliskuntain yhdistys johtaa porotaloutta, kehittää porotalouden toimintaedellytyksiä ja suorittaa tuloksellista edunvalvontaa sekä edistää porotalouden julkista kuvaa."
Paliskuntain yhdistystä pidetään yleisesti poronhoidon etujärjestönä, mutta sitä se ei voi olla. Vaikka yhdistyksen vuosikokouksessa on edustaja joka paliskunnasta, se ei esimerkiksi voi sopia asioista paliskuntien puolesta.
Paliskuntain yhdistys julkaisee Poromies-lehteä, jonka päätoimittaja on yhdistyksen toiminnanjohtaja. Lehden numeron 2/2002 pääkirjoitus pohtii Paliskuntain yhdistyksen mahdollisuuksia todelliseen edunvalvontaan. Pääkirjoittaja kysyy, pitäisikö napanuora valtioon katkaista, jotta saataisiin oikea edunvalvontajärjestö ja paremmat mahdollisuudet omien asioiden edistämiseen.
. . . . .
PORONHOIDON HALLINNOINNISTA NORJASSA
Norjan porotalouden hallinto teetti ulkopuolisella taholla arvioinnin organisaatiostaan ja toiminnastaan. Norsk institutt for by- og regionforskning haastatteli 60 avaininformanttia, joista osa työskentelee hallinnossa, osa on tavallisia poronomistajia. Lisäksi kaikkia hallintotyöntekijöitä pyydettiin vastaamaan kirjalliseen kyselyyn (Lie ja Nygaard 2000, s. 55).
Tuloksien perusteella tutkijat kyseenalaistivat porotalouden sijoittamisen maatalousministeriön alaisuuteen, koska maatalousministeriö edustaa lisäksi maataloutta, metsätaloutta ja maanomistajia, jotka jossain suhteissa ovat kilpailevia maankäyttäjiä suhteessa porotalouteen. Meneillään on myös joitakin yksityisoikeudellisia oikeusjuttuja, joissa porotalous ja jokin toinen maatalousministeriön hallinnon alainen maankäyttömuoto ovat vastakkain. Vaihtoehtoisina sijoitusaloina instituutti näkee Saamelaiskäräjät, ympäristöministeriön tai sisäministeriön, vaikkeivät nekään olisi ongelmattomia (Lie ja Nygaard 2000, s. 58).
Tärkeämpänä kuin ministeriösidos tutkimus pitää varsinaista työn organisointia ministeriön sisällä. Ministeriöstä riippumatta porotalousosaston pitäisi johtaa porotalouskysymyksiin liittyvää työtä. Maankäyttökysymykset olisi käytännöllisintä käsitellä ympäristöministeriössä. Budjettiin ja toimintasuunnitelmaan liittyvää vuoropuhelua porotaloushallinnon ja maatalousministeriön välillä pitäisi parantaa. Itse porotaloushallinnon sisällä tutkimus suosittelee organisaatiota muutettavaksi siten, että olisi kaksi selvästi erillistä osastoa, toinen puhtaasti hallinnolliseen työhön keskittyvä ja toinen käsittelisi elinkeinoon liittyvät asiat (Lie ja Nygaard 2000, s. 58-59).
SAAMELAISTEN KANTA PORONHOIDON HALLINNOINNISTA
Saamelaiset ovat monissa eri yhteyksissä esittäneet arvostelua porotalouden hallinnoinnista, mm. poroluvun määräämisestä (Saamelaiskäräjät 1999, Saamelaisalueen paliskunnat 1999), sosiaaliturvan järjestämisestä, petokorvausjärjestelmästä, porolaidunten oikeussuojasta, porotutkimuksesta, kestävän kehityksen ohjelmista (Aikio ja Aikio 2001, s. 110-117), poroluvun kiintiöinnistä (Länsman 2001). Porotalouden pakottaminen suomalaiseen maataloushallintoon muuttaa vääjäämättä sen luonnetta nomadisena ympäristönkäyttöjärjestelmänä ja saamelaisten sosiaalista organisaatiota ylläpitävänä elämänmuotona. Jos asialle ei tehdä mitään, saamelaisuus on vaarassa hävitä Suomesta (Aikio ja Aikio 2001, s. 117, Scheinin 2001, s. 64, Matero 1999, s. 118).