Harjoitamme poronhoitoa saamelaisten kotiseutualueella, jonka maista valtio hallinnoi 90 %:a. Valtio puolestaan harjoittaa PEFC-sertifioitua metsätaloutta alueellamme noin 400 000 hehtaarilla. PEFC-kriteerit eivät kuitenkaan edellytä, että olisimme hyväksyneet metsätaloustoimenpiteet tai että ne eivät aiheuttaisi poronhoidollemme vakavaa haittaa. Koska sertifikaatti myönnetään maanomistajalle koko metsäkeskuksen alueelle eli koko Lapin lääniin, niin poronhoitoa koskevan kriteerin toteutumista ei tutkita myöskään auditoinneissa paliskuntakohtaisesti.
Jotta saisitte todellisemman kuvan valtion PEFC-sertifioidun metsätalouden vaikutuksista poronhoitoomme ja paliskuntien kannanotoista asiaan, mielestämme teidän on välttämätöntä saada tietoa suoraan meiltä. Yrityksistämme huolimatta emme onnistuneet tapaamaan teitä matkallanne Lapissa 18.-21.1.2005. Toivomme kuitenkin tapaavamme teidät mahdollisimman pian. Sitä odottaessa haluaisimme teidän tutustuvan oheiseen lausuntoomme PEFC-sertifioinnista. Välitämme mielellämme teille muutakin tarvitsemaanne meidän poronhoitoomme liittyvää tietoa.
Inarissa 6.2.2005
Jouni Lukkari, poroisäntä, Hammastunturin paliskunta
Pentti Valle, poroisäntä, Muddusjärven paliskunta
Taneli Magga, poroisäntä, Muotkatunturin paliskunta
Petri Hänninen, poroisäntä, Paatsjoen paliskunta
Kalevi Paadar, Nellimin tokkakunta, Ivalon paliskunta
LAUSUNTO
Poro on kesytetty villistä tunturipeurasta tuhansia vuosia sitten. Sopeutuessaan pohjoisen äärimmäisiin oloihin porosta on tullut hyvin erikoinen eläin. Se on tätä kasvillisuusvyöhykettä voimakkaimmin luonnehtiva eläinlaji ja myös merkityksellisin, koska jääkaudesta alkaen siihen on perustunut ihmisen selviäminen täällä. Voisi melkein väittää, että peuran ja poron varaan on rakentunut koko saamelainen yhteiskunta ja kulttuuri ennen ja vielä nytkin, vaikka nykyään suurin osa saamelaisista saa elantonsa uudemmista elinkeinoista ja ammateista.
Myös poronhoito on modernisoitunut, mutta yhä edelleen se perustuu poron luontaiseen luonnon hyödyntämiskykyyn.
Paljoa poronhoidossa voi muuttaa ja kehittää, mutta ei poroa itseään eikä luontoa. Poro on edelleen ja aina yhtä riippuvainen siitä, että se saa rauhassa laiduntaa juuri kuhunkin vuodenaikaan, kuhunkin sää- ja ilmasto-oloon sopivalla laitumella. Kesälaitumet uudistuvat joka vuosi, mutta talven tärkeimmät ravinnonlähteet, jäkälät maassa ja puissa, kasvavat paljon hitaammin. Maajäkälien kasvu parhaaseen tuottokykyyn kestää tutkimuslaitosten arvioiden mukaan olosuhteista riippuen 5-50 vuotta. Luppoja ja naavoja on eniten yli 200-vuotiaissa metsissä. Kun poron talvinen selviäminen on vain muutaman hidaskasvuisen kasvilajin varassa, on selvää, että systeemi on hyvin haavoittuvainen muutoksille.
Pitkien vuotuisten Suomen ja Norjan laitumien välisten vaellusten katkaisemisen (1852) jälkeen suurin muutos porojen laidunekosysteemissä Inarissa on ollut valtion harjoittama metsätalous. Parhaat metsätalousmetsät ovat parhaita luppo- ja jäkälälaitumia. Jokaisen hakkuutoimenpiteen jälkeen jäkälän määrä laskee ja saatavuus huononee moneksi vuodeksi. Hakkuutähteet peittävät jäkälän, joka tukahtuu. Avonaisemmassa metsässä lumi kovettuu talvella niin, että poron on vaikeampi kaivaa jäkälää esille. Uudistushakkuu tuhoaa lupot iäksi, koska sen jälkeen metsän ei enää anneta vanheta niin, että lupot ja naavat taas olisivat laidunnettavissa.
Hakkuutoimenpiteet ja metsäautotiet pirstovat laidunkokonaisuudet niin, että porot eivät enää pysy alueella, vaan hajoavat. Se aiheuttaa porojen paimennukseen ja kokoamiseen lisätyötä kustannuksineen, laidunnuspaine kohdistuu muualle ja voi nousta liian korkeaksi. Lisäruokinta voi tulla välttämättömäksi. Se tulisi kalliiksi, koska valtion hakkuita kritisoivissa paliskunnissa ei juuri peltoja ole, ja rehu pitää ostaa ja kuljettaa muualta.
Alueilla, joilla talvilaitumena ovat metsät, valtion metsätalous voi tuhota laidunjärjestelmän, johon koko poronhoito perustuu. Erilaisia laidunsysteemejä ja paliskuntien tilanteista ei ole koskaan otettu huomioon valtion metsätalouden suunnittelussa. Inarin metsistä yli 30 % on suojeltu, mutta se ei auta esimerkiksi paliskuntaa, jonka kaikki talvilaitumet ovat suojelun ulkopuolella ja tulevat siis hakatuiksi. Yleisten kokoustensa päätöksiin perustuen paliskunnat (eivät yksittäiset poromiehet) veivät useisiin ministeriöihin vuonna 2002 kirjeen, jossa selostettiin hakkuiden haitallisia vaikutuksia ja paliskuntien heikkoa neuvotteluasemaa suhteessa Metsähallitukseen. Vuonna 2003 paliskunnat toistivat tyytymättömyytensä kirjallisesti lausunnoissaan selvitysmies Saarelan raportista. Viidennen paliskunnan mielipide oli, ja on edelleen, voimakkaasti jakautunut. Silti Metsähallitus käyttää sitä esimerkkinä onnistuneesta metsätalouden ja poronhoidon päällekkäisestä maankäytöstä.
Me emme voi lisätä poronlihan tuotantoa korvaamaan nousseita kustannuksia, koska valtio on asettanut jokaiselle paliskunnalle suurimman sallitun poromäärän. Luku perustuu talvilaidunten – siis metsien - kantokykyyn, johon myös valtion oma metsätalous vaikuttaa alentavasti. Sakko on kolme kertaa poron teurasarvo jokaisesta suurimman sallitun ylittävästä porosta. Kustannusten nousu merkitsee siis työpaikkojen vähenemistä. Suurin osa päätoimisista poronhoitajista asuu pienissä kylissä kaukana muista työpaikoista. Kun saamelaiseen yhteisöön kuuluminen ja kieli ovat sidoksissa poronhoitoon, elinkeinosta luopuminen merkitsee muuttamista toiseen ympäristöön ja samalla kielestä ja kulttuurista luopumista.
Poromiehet ja heidän organisaationsa eli paliskunnat ovat valtion metsätalouden aloittamisesta saakka kertoneet metsätalouden haitallisista vaikutuksista Metsähallitukselle. Kommunikaation kanavat ovat vuosien mittaan muuttuneet ja metsänkäsittelytavat pehmentyneet, mutta vieläkään keskustelu ei ole oikeaa lakien ja sopimusten edellyttämää neuvottelua. Neuvotteluprosessista ja sen sisällöstä ei ole yhteisesti sovittu. Meille on tarjottu vain keskusteluja Ylä-Lapin hoitoalueen kanssa, mutta sillä ei kuulemma ole valtuuksia ratkaista tätä ongelmaa. Useista pyynnöistämme huolimatta sekä Metsähallitus että maa- ja metsätalousministeriö kieltäytyvät puuttumasta asiaan.
Metsähallitus katsoo valtion maankäyttöpäätösten sitovan sitä niin, että kaikki suojelun ulkopuoliset metsät täytyy hakata. Sen vuoksi se ei keskustele paliskuntien kanssa muusta kuin hakkuiden ajoituksesta. Missään vaiheessa meillä ei ole mahdollisuutta jätättää alueita kokonaan metsätalouden ulkopuolelle poronhoidon tarpeiden vuoksi.
Metsähallitus väittää, että heidän luonnonvarasuunnittelunsa on prosessi, jossa poronhoidon kanssa voidaan neuvotella. Sitä se ei kuitenkaan ole. Luonnonvarasuunnittelu on prosessi, jonka kulusta ja tuloksesta Metsähallitus yksin päättää. Poronhoito on prosessissa vain yksi lukuisista sidosryhmistä, vaikka sillä on erityisiä oikeuksia valtion maankäytön suhteen.
Valtion hakkuita kritisoivat Inarin paliskunnat (suuri enemmistö paliskunnista, joiden alueella on valtion metsätaloutta) ovat päättäneet olla osallistumatta meneillään olevaan Ylä-Lapin luonnonvarasuunnitteluun. Tällä hetkellä näiden paliskuntien ja Metsähallituksen tai valtion välillä ei ole käynnissä mitään neuvotteluja valtion hakkuista. Elokuusta 2005 lähtien Metsähallitus on hakannut kaikissa näissä neljässä paliskunnassa metsiä, jotka paliskunnat ovat määritelleet tärkeiksi laidunmetsiksi. Ainoa poikkeus on Nellim, jossa hakkuista pidättäydyttiin YK:n ihmisoikeuskomitean pyynnöstä.
Metsätalouteen vaikuttava uusi asia on metsien sertifiointi. PEFC-standardissa on poronhoitoa ja saamelaisia koskevat kriteerit, mutta kumpikaan taho ei ole hyväksynyt niitä. Saamelaiskäräjiä kuultiin kriteerejä luotaessa, mutta se ei ole hyväksynyt lopputulosta. Poronhoitoa edustavat alueellaan suvereenisti paliskunnat, mutta niitä ei oltu otettu prosessiin mukaan. Paliskuntien yhteinen valtiollinen elin Paliskuntain yhdistys ei voi edustaa paliskuntia tässä asiassa.
Poronhoitoa koskeva kriteeri edellyttää, että Metsähallitus on ennen hakkuuta yhteydessä paliskuntaan. Myös ”neuvottelua” edellytetään, mutta kriteeri ei määrittele mitä sillä tarkoitetaan. Vaikka paliskunta ilmoittaisikin, että suunniteltu toimenpide aiheuttaa poronhoidolle vakavaa haittaa eikä siksi hyväksy toimenpidettä, kriteeri toteutuu ja sertifikaatti on voimassa, koska poronhoidon suostumusta toimenpiteelle ei edellytetä. Auditoinneissa asianosaisen paliskunnan edustajia ei kuulla ollenkaan, eikä niissä käsitellä myöskään paliskunnan mahdollisesti antamia kielteisiä lausuntoja. Valtion metsätaloustoimenpiteiden poronhoidolle aiheuttamasta vakavasta haitasta ja paliskuntien voimakkaasta vastustuksesta huolimatta kaikki Metsähallituksen hakkuut saavat PEFC-sertifikaatin. PEFC-standardi ei siis ole saamelaisen poronhoidon hyväksymä eikä kykene mittaamaan valtion metsätalouden hyväksyttävyyttä Inarissa, eikä PEFC- sertifikaatti takaa ostajalle, ettei tuotanto aiheuttaisi saamelaiselle poronhoidolle vakavaa haittaa.
(Voit sulkea ikkunan)