Porovuosi Inarissa
Vasat syntyvät toukokuussa, monesti hangelle. Jos toukokuussa on lämmintä, vasat lähtevät hyvin kasvamaan ja muut porot pääsevät pitkän talven jälkeen syömään tuoretta ravintoa, juuria, versoja ja silmuja. Vasat kestävät kylmää hyvin, mutta jos lunta on paljon, se voi hankaloittaa liikkumista ja hidastaa porojen kuntoutumista talvesta.
Jotkut inarilaiset poronomistajat kokoavat vaatimensa kevättalvella yksityisiin vasotusaitoihin. Aidat ovat suuria ja niitä voidaan siirrelläkin, jotta poroilla on aina säihin sopivaa ravintoa ja vettä saatavilla. Poroille viedään aitoihin myös lisäravintoa, heinää, kortetta, jäkäliä ja tehdasvalmisteisia rehuja. Vasat syntyvät aitojen sisällä ja merkitään omistajansa korvamerkkiin mahdollisimman pian. Merkityt vasat ja niiden emät lasketaan aidasta ulos heti merkitsemisen jälkeen, viimeistään kesäkuun alussa. Vaatimet pudottavat sarvensa muutaman päivän kuluttua synnytyksestä.
Toiset merkkaavat vasat vasta kesä-heinäkuussa, kun porot ovat räkän eli sääskien ja muiden hyönteisten takia kokoontuneet suuriin tokkiin. Tokat kuljetetaan erotusaitoihin tai varta vasten rakennettuihin merkitsemisaitoihin.
Porot ovat vapaana eli veitallaan koko muun kesän. Ne kulkevat kesälaidunalueillaan etsimässä kulloinkin parhaimmillaan olevia ravintokasveja. Syyskesällä ja syksyllä porojen halutuinta ruokaa ovat sienet. Niiden avulla porot lihovat nopeasti. Mitä paksumman rasvakerroksen porot ehtivät kerätä vararavinnokseen, sitä varmemmin ja paremmassa kunnossa ne selviävät yli talven.
Ruska-aikaan, kun porot ovat lihavimmillaan eivätkä ne enää syö vihreää ravintoa, teurastuskausi voi alkaa. Tavallisesti erotuksia ei vielä pidetä, vaan porojen annetaan olla rauhassa rykimäajan yli ja kunnes talvilaitumella on jo lunta suojaamassa jäkäliä tallaantumiselta. Poronomistajat nylkevät kuitenkin mielellään tähän aikaan itselleen eväs- eli niestaporoja. Liha on voimakkaan makuista ja siinä on paksu kerros herkullista rasvaa pinnalla. Vuodenajan herkku valmistetaan savustamalla suolattuja paisteja, kylkiä ja lapoja laavussa.
Syksyllä porojen uusi karva on vielä lyhyttä ja tummimmillaan. Syksyisten eväsporojen koipinahat ovat arvokasta käsityömateriaalia. Niistä ommellaan hienoimmat säpikkäät eli koipisukat (gálssohat) ja juhlavimmat karvakengät eli nutukkaat (goikkehat).
Hirvaat käyttävät suuren osan vararavinnostaan jo rykimäaikana. Kun vaatimien kiima-aika lähestyy, hirvaat pyrkivät kokoamaan niistä itselleen parttion. Parttion koossa pitäminen ja toisten hirvaiden karkottaminen on raskasta työtä ja vie hirvaan ajan niin, ettei se jouda paljon syömään. Sitä mukaan kun vaatimet on astuttu ja ne ovat tiinehtyneet, parttiot hajoavat ja porot alkavat pyrkiä kohti talvialueitaan. Hirvaat ovat laihtuneet ja pudottavat sarvensa rykimän jälkeen.
Lokakuun loppupuolella alkaa erotuskausi. Porojen kokoamistöiden aloittaminen riippuu monesti talven tulosta. Jos lunta ei ole tullut ja maasto on sopivaa, kokoamiseen käytetään mönkijöitä. Kun vedet jäätyvät ja lunta on tarpeeksi, voidaan käyttää moottorikelkkoja. Useissa paliskunnissa käytetään lisäksi avuksi helikopteria. Monin paikoin maasto on niin vaikeakulkuista, että on odotettava vesien jäätymistä ja riittävän paksua lumikerrosta ennen kuin ettotöihin päästään.
Erotukset ovat porovuoden suurin tapahtuma. Paliskunnilla on omat erotusaitansa tai useitakin. Erotuksiin kokoontuu paljon poronomistajia monesta paliskunnasta. Jokaisessa paliskunnassa kaikki porot tuodaan erotukseen tokka kerrallaan. Työtä on paljon. Elämään jätettävät porot erotellaan teurastettavista. Elämään jätettävät luetaan merkin ja lajin mukaan omistajilleen, rokotetaan loisia vastaan ja kuljetetaan talvilaitumille. Teurastettavat porot nyljetään tai kuljetetaan muualle teurastettaviksi. Erotukset jatkuvat usein jouluun saakka. Silloin päivän valoisa aika on jo niin lyhyt, että jos kaikkia poroja ei ole vielä saatu koottua, töitä jatketaan uudestaan tammikuussa. Kevättalvella suolataan lihoja ja ripustetaan ne kuivumaan ulos pakkaseen ja tuuleen.
Erotuksista kukin tokkakunta vie poronsa talvilaitumille omille alueilleen. Poroja vahditaan ja tarvittaessa siirrelläänkin, mutta ruokansa ne etsivät itse. Ne kaivavat lumen alta jäkäliä, heiniä ja varpuja. Kuopan kaivaminen lumeen on kovaa työtä. Vaadin antaa kermikkänsä syödä samasta kuopasta, mutta ajattaa sarvillaan muut pois. Sarvettomat hirvaat, nulpot, pysyttelevätkin siksi mielellään erillään vaatimista. Kevättalvella, kun lunta on enemmän, porot alkavat etsiä luppoja ja naavoja puista ja lumen päältä. Monet poronomistajat vievät kevättalvisin tokkiin heinää ja rehua lisäravinnoksi. Kun lumi sulaa, porot siirretään talvialueilta kesälaitumille.
Talvisin tokkia pidetään enemmän tai vähemmän erillään, jotta voidaan säädellä laidunnuspainetta, suojella poroja pedoilta ja löytää petojen tappamat porot sekä järjestää mahdollinen lisäruokinta. Tarkimmin paimentavat ne tokkakunnat, jotka vasottavat vaatimet aidoissa. Jotta saadaan mahdollisimman tarkasti kaikki vaatimet vasotusaitoihin, keväällä tokat vielä kootaan ja ratkotaan.
Porokilpailujen aika on helmikuun puolivälistä huhtikuun alkuun. Kilpaporoja pidetään tarkalla ruokavaliolla erotuksista alkaen. Treenaaminen aloitetaan tammikuussa, kun ilmat lauhtuvat. Kisakaudella on joka viikonloppu isommat tai pienemmät kilpailut jossakin Lapin läänissä. Suurimmat kilpailut ovat neljä cup-kisaa ja niiden huipennus, Paliskuntain yhdistyksen järjestämät Inarin porokuninkuuskisat.
Porokieltä
vasa – poron vasa syntymästä ensimmäiseen syksyynsä
kermikkä – poron vasa ensimmäisestä syksystä toiseen syksyyn
vuongeli – naarasporo toisesta syksystä kolmanteen
urakka – urosporo toisesta syksystä kolmanteen
vaami, vaadin – aikuinen naarasporo
hirvas – aikuinen urosporo
pailakka – kuohittu urosporo
härkä – ajoporo
vasotusaita – rautalankaverkoista tehty siirrettävä aitaus, jossa vaatimet vasovat ja vasat merkitään
räkkä – vertaimevät ja poroissa loisivat hyönteiset
rykimä – porojen kiima-aika
erotus – työ, jossa porot erotellaan omistajilleen, eläviksi ja teuraiksi
siula – johdinaita
parttio – pieni porolauma
tokka – suuri porolauma
etto – porojen kokoaminen
lukea – laskea lukumäärä
laskea – päästää irti
nylkeä – teurastaa
tokkakunta – joukko poronomistajia, jotka hoitavat poronsa yhdessä
ratkoa – erotella porot omistajilleen
nulppo – sarvensa pudottanut hirvas
Koko perheen työ
Poronhoito on kokonaisten perheitten työtä. Töitä on raskaampia ja kevyempiä, ja ne vaativat monenlaista osaamista laidasta laitaan. Jokaisella perheenjäsenellä on paikkansa ja vastuunsa. Nykyään poronhoidon kustannukset ovat korkeat ja tuotto alhainen. Siksi monet perheet tekevät lisäksi muita töitä. Jompikumpi vanhemmista voi olla kokonaan muualla ansiotyössä, tai molemmat tekevät pätkätöitä porotöiltä joutaessaan. Sukupolvien mittaan se voi etäännyttää muun perheen poronhoidosta, joka jää vain poronomistajan henkilökohtaiseksi ammatiksi, sivuelinkeinoksi tai harrastukseksi.
Suurimpiin töihin tarvitaan koko paliskunnan panostusta. Paliskunnan osakkaat pienimmästä suurimpaan työskentelevät yhdessä erotuksissa ja vasanmerkinnöissä. Yhteistyö on hauskaa ja ylläpitää perinteistä tietoa ja sosiaalisia suhteita.